Matkakohteet
Matkakohteen valitseminen voi joskus tuntua vaikea päätökseltä. Alla löydät muutamia matkakohteita, joista olemme koonneet tietoa ja kirjoittaneet lyhyen esittelyn. Toivottavasti matkakohteen valitseminen helpottuu hieman. Tulemme lisäämään matkakohteita lisää jatkuvasti.
Tromssa
Pohjois-Norjassa sijaitseva Tromssan kaupunki on maan seitsemänneksi suurin kaupunki ja myös Pohjois-Norjan pääkaupunki. Tromssa on lisäksi suurin kaupunki Pohjoismaissa, joka sijaitsee Napapiirin yläpuolella. Kaupungin keskusta sijaitsee Tromssan saarella, jonne pääsee mantereen puolelta niin siltaa, kuin meren alta kulkevaa tunnelia pitkin. Matkakohteena Tromssa on monipuolinen ja erittäin mielenkiintoinen…
Toscana
Toscana on noin 3,7 miljoonan asukkaan alue, joka sijaitsee Italian keskiosassa. Se on yksi Italian kahdestakymmenestä hallinnollisesta alueesta . Toscana on entinen suurherttuakunta, mutta sillä ei kuitenkaan ole itsehallinnollista asemaa, kuten on esimerkiksi Sisilialla ja Sardinialla. Tämän yhden Italian suosituimman matkailualueen pinta-ala on noin 23 000 neliökilometriä. Toscana on yksi Italian suosituimmista matkakohteista ja Italian matkoja suunnittelevan kannattaa ehdottomasti pohtia sitä matkakohteena…
Montreal
Montrealin kaupungista monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen kaupungin jääkiekkojoukkue Montreal Canadiens. Se ei ole mikään ihme, sillä tämä NHL-joukkue on myös Montrealin asukkaiden suuren mielenkiinnon kohde. Montrealin kaupunki tarjoaa matkailijalle myös paljon muuta mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Montreal on yksi parhaista kaupunkikohteista maailmassa…
Liverpool
Englannin 9. suurin kaupunki Liverpool on historiallisesti merkittävä satamakaupunki. 1200-luvun alussa perustettu Liverpool sijaitsee Englannin länsirannikolla, Manchesterin kaupungista länteen. Liverpoolissa asuu lähes 500 000 asukasta – esikaupungit mukaan luettuna 1,4 miljoonaa. Liverpoolin näkymää hallitsee etenkin kaupungin läpi virtaava Mersey-joki. Tästä johtuen aluetta, johon Liverpoolin kaupunki kuuluu, kutsutaan nimellä Merseyside. Jalkapallofaneille Liverpool on varmasti antoisa matkakohde…
Shanghai
Tämä asukasluvultaan Kiinan suurin kaupunki sijaitsee Jangtse-joen suulla ja Huangpu-joen varrella Kiinan itärannikolla. Huangpu-joki on ollut aikoinaan vilkas kauppareitti ja se jakaa tämän Kiinan merkittävimmän satamakaupungin kahteen alueeseen, Puxiin ja Pudongiin. Puxin alue joen länsipuolella on niin sanottua vanhaa kaupunkia ja siellä sijaitsevat muun muassa Kansan aukio ja Shanghain kaupunginmuseo. Kiinan matkakohteista Shanghai on varmasti yksi mielenkiintoisimmista…
Suomen matkakohteet
Lisäämme Suomen matkakohteita pian!